RSS-linkki
Kokousasiat:http://212.149.151.88:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://212.149.151.88:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhtymävaltuusto
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Yhtymävaltuusto 10.12.2024 § 32
Kuntayhtymän perussopimuksen 8 §:n mukaan yhtymävaltuusto on päätösvaltainen, kun kaksi kolmasosaa (2/3) valtuutetuista on läsnä ja he edustavat vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) kaikkien jäsenten yhteen lasketusta äänimäärästä.
Yhtymävaltuuston kokouskutsun lähettämisestä päätetään kuntayhtymän hallintosäännössä.
Hallintosäännön 12 luku 97 §:n mukaan kutsu yhtymävaltuuston kokoukseen on lähetettävä vähintään 14 päivää ennen kokousta erikseen kullekin valtuutetulle ja niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus sekä jäsenkuntien kunnanhallituksille ja yhtymähallituksen jäsenille. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kuntayhtymän verkkosivuilla sekä kuntayhtymän ilmoituslehdissä.
Tämän kokouksen kokouskutsu ja esityslista on lähetetty sähköpostitse ja julkaistu sähköisessä kokouspalvelussa 26.11.2024.
Päätösehdotus Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös Yhtymävaltuuston puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |