RSS-linkki
Kokousasiat:http://212.149.151.88:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Yhtymähallitus
Pöytäkirja 08.05.2026/Pykälä 48
Johtavien viranhaltijoiden päätökset
Yhtymähallitus 08.05.2026 § 48
SAKKY/3/00.02.01/2026
Valmistelija hallintopalvelupäällikkö
Kuntayhtymän hallintosäännön 39 §:n mukaisesti yhtymähallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava yhtymähallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuunottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista yhtymähallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Yhtymähallitus on antanut ohjeet kokouksessaan 16.12.2016 § 152 otto-oikeuden käyttämisestä.
Yhtymähallitukselle on julkaistu sähköisessä kokouspalvelussa johtavien viranhaltijoiden päätökset ajalta 11.3.2026–27.4.2026. Päätösluettelot ovat liitteenä 8.
Lisätietoja: kuntayhtymän johtaja Heikki Helve, puh. 044 785 3050,
heikki.helve@sakky.fi.
Kuntayhtymän johtajan
päätösehdotus
Yhtymähallitus päättää
1) merkitä liitteenä olevat johtavien viranhaltijoiden päätösluettelot ajalta 11.3.2026–27.4.2026 tietoon saaduksi; ja
2) todeta, ettei se käytä päätöksiin kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.
Päätös Yhtymähallitus päätti hyväksyä yksimielisesti päätösehdotuksen.