RSS-linkki
Kokousasiat:http://212.149.151.88:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Yhtymähallitus
Esityslista 04.09.2026/Asianro 6
Savon Koulutus Oy:n raportti sille asetettujen tavoitteiden toteutumisesta (1–6/2026) sekä arvio toiminnan ja talouden kehittymisestä
Yhtymähallitus 04.09.2026
SAKKY/136/00.01.01.04/2022
Valmistelija toimitusjohtaja, Savon Koulutus Oy
Kuntayhtymän konserniohjeen kohdan 9 mukaisesti kuntayhtymän tytäryhteisön on annettava yhtymähallitukselle taloudellisen aseman arvioimiseen ja toiminnan tuloksen laskemisen tarvittavat tiedot. Konsernijohto seuraa säännöllisesti tytäryhteisöjen toiminnan tuloksellisuutta. Tytäryhteisön tulee antaa seurantaa varten puolivuosittain raportti sille asetettujen tavoitteiden toteutumisesta, toiminnan ja talouden kehittymisestä sekä arvio niihin liittyvistä riskeistä.
Savon Koulutus Oy:n perustaminen on hyväksytty yhtymävaltuuston kokouksessa 14.6.2016 § 13. Yhtymähallitus on hyväksynyt 30.9.2016 § 96 Savon Koulutus Oy:n perustamissopimuksen ja yhtiöjärjestyksen. Yhtiö on rekisteröity kaupparekisteriin joulukuussa 2016 ja sen toiminta on käynnistynyt 1.1.2017. Em. päätösten perusteella Savon Koulutus Oy:lle on asetettu tavoitteeksi vastata niiden koulutusten myynnistä, joissa kuntayhtymä toimii kilpailutilanteessa markkinoilla (Kuntalaki 26 §). Yhtiölle ei ole sen perustamisen yhteydessä asetettu omistajan tai yhtiön hallituksen toimesta muita taloudellisia tavoitteita kuin osakeyhtiölain edellyttämä voiton tavoittelu.
Toimitusjohtaja Jukka Kosunen esittelee kokouksessa raportin Savon Koulutus Oy:n tavoitteiden toteutumisesta ja toiminnasta ajalla 1–6/2026 sekä arvion toiminnan ja talouden kehittymisestä. Raportti toimitetaan yhtymähallitukselle oheismateriaalina.
Lisätietoja: kuntayhtymän johtaja Heikki Helve, puh. 044 785 3050, heikki.helve@sakky.fi tai Savon Koulutus Oy:n toimitusjohtaja Jukka Kosunen, puh. 044 785 8200, jukka.kosunen@sakky.fi.
Kuntayhtymän johtajan
päätösehdotus
Yhtymähallitus päättää merkitä raportin Savon Koulutus Oy:n toiminnasta tietoon saaduksi.
Päätös