RSS-linkki
Kokousasiat:http://212.149.151.88:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://212.149.151.88:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhtymähallitus
Pöytäkirja 13.12.2024/Pykälä 135
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
# | Liite 10 Hallintojohtajan päätös, Irtisanominen kokin työsuhteesta | |
# | Liite 11 Oikaisuvaatimus kokin työsuhteen irtisanomisesta |
Kokin työsuhteen irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus
Yhtymähallitus 13.12.2024 § 135
257/01.01.04.02/2024
Valmistelija hallintojohtaja
Hallintojohtaja on päättänyt 12.11.2024, henkilöstöpäätös § 8/2024, että kokin työsuhde irtisanotaan taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Hallintojohtajan päätös on liitteenä 10.
Kokki on tehnyt 17.11.2024 hallintojohtajan päätökseen kohdistuvan oikaisuvaatimuksen. Hallintojohtajan viranhaltijapäätös on oikaisuvaatimuskelpoinen. Oikaisuvaatimus on tehty säädetyn oikaisuvaatimusajan kuluessa ja sen on tehnyt asianosainen, jolla on oikaisuvaatimusoikeus. Oikaisuvaatimus otetaan tämän johdosta tutkittavaksi.
Oikaisuvaatimus:
Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan oikaisua hallintojohtajan tekemään viranhaltijapäätöksen ja että irtisanominen perutaan.
Oikaisuvaatimuksessa tuodaan perusteluna mm. esille, ettei työ ole olennaisesti vähentynyt, sillä ruokailijoiden väheneminen ei ole ollut niin merkittävää, että irtisanominen olisi ollut perusteltua. Oikaisuvaatimuksessa tuodaan esille, että lounasravintola Helmessä käy edelleen päivittäin syömässä keskimäärin 400–500 ruokailijaa.
Oikaisuvaatimuksessa tuodaan myös mm. esille, että toimipisteestä ei ole myöskään lakkautettu tai vähennetty mitään työtoimintoja. Tämä tarkoittaa oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan sitä, ettei työ ole vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi.
Lisäksi oikaisuvaatimuksessa tuodaan mm. esille, että nykyiselläkin henkilöstömäärällä päivittäisen työn pyörittäminen on ollut haavoittuvaista ja että työyksikössä on säästetty henkilöstömenoissa tähänkin asti ja että henkilöstön poissaolotilanteissa työt on tehty alimiehityksellä.
Oikaisuvaatimus on liitteenä 11.
Vastine oikaisuvaatimukseen:
Savon koulutuskuntayhtymässä käytiin yhteistoimintaneuvottelut ajalla 16.9.–31.10.2024. Kuntayhtymän johtaja on vahvistanut päätöksellään, yleinen päätös, 6.11.2024 § 59 neuvottelutuloksen.
Työnantaja on päättänyt yhteistoimintaneuvotteluissa, että Varkauden ravintolapalveluissa työt tullaan järjestelemään tuotannollistaloudellisin perustein siten, että ne tullaan hoitamaan jatkossa aiemman kuuden (6) työntekijän sijasta viiden (5) työntekijän henkilöresurssilla. Henkilöstömitoitusta määriteltäessä on otettu huomioon Varkauden ravintolapalvelujen asiakasmäärä/annokset, sen kehitys ja tulevaisuuden näkymät. Henkilöstömitoitusta arvioitaessa on otettu huomioon myös muiden kuntayhtymän toimipaikkojen ravintolapalvelujen henkilöstön määrä suhteessa toimipaikkojen asiakasmäärään/annoksiin. Asiakasmäärät ovat vaihdelleet Varkauden ravintolapalveluissa keskimäärin noin 230–430 asiakkaan välillä joitakin yksittäisiä poikkeustilanteita lukuun ottamatta.
Työt voidaan hoitaa jatkossa vähäisemmällä henkilöstömäärällä, minkä seurauksena yhden kokin työtehtävien osalta tarjolla oleva työ on vähentynyt työsopimuslain 7 luvun 3 §:n mukaisella tavalla olennaisesti ja pysyvästi. Irtisanomisen taloudelliset ja tuotannolliset perusteet on käsitelty 31.10.2024 päättyneissä yhteistoimintaneuvotteluissa.
Työsuhdetta irtisanottaessa oikaisuvaatimuksen tekijää ei ole voitu sijoittaa tai kouluttaa muihin tehtäviin työsopimuslain 7 luvun 4 §:n mukaisesti. Työnantajalla on työntekijän uudelleensijoitus- ja koulutusvelvollisuus koko irtisanomisajan.
Työsuhteen irtisanomiselle on ollut työsopimuslain mukainen syy, eikä oikaisuvaatimuksessa ole esitetty sellaista, jonka perusteella päätöksen muuttamista olisi pidettävä tarkoituksenmukaisena.
Lisätietoja: kuntayhtymän johtaja Heikki Helve, puh. 044 785 3050,
heikki.helve@sakky.fi tai hallintojohtaja Heikki Vienola, puh. 044 785 3053, heikki.vienola@sakky.fi.
Kuntayhtymän johtajan
päätösehdotus Yhtymähallitus päättää hylätä tehdyn oikaisuvaatimuksen kaikilta osin.
Päätös Yhtymähallitus päätti hyväksyä yksimielisesti päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |