Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savon koulutuskuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://212.149.151.88:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://212.149.151.88:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 13.12.2024/Pykälä 137



 

Sähköasiantuntijan työsuhteen irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus

 

Yhtymähallitus 13.12.2024 § 137  

256/01.01.04.02/2024  

 

Valmistelija hallintojohtaja

 

Hallintojohtaja on päättänyt 13.11.2024, henkilöstöpäätös § 13/2024, että sähköasiantuntijan työsuhde irtisanotaan taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Hallintojohtajan päätös on liitteenä 14.

 

Sähköasiantuntija on tehnyt 25.11. 2024 hallintojohtajan päätökseen kohdistuvan oikaisuvaatimuksen. Hallintojohtajan viranhaltijapäätös on oikaisuvaatimuskelpoinen. Oikaisuvaatimus on tehty säädetyn oikaisuvaatimusajan kuluessa ja sen on tehnyt asianosainen, jolla on oikaisuvaatimusoikeus. Oikaisuvaatimus otetaan tämän johdosta tutkittavaksi.

 

Oikaisuvaatimus:

 

Sähköasiantuntija vaatii tekemässään oikaisuvaatimuksessa irtisanomisen peruuttamista. Oikaisuvaatimuksessa tuodaan mm. esille, että peruste tuotannollisin ja taloudellisin perustein irtisanottaessa edellyttää työn vähentymistä yhtä aikaa olennaisesti ja pysyvästi.

 

Oikaisuvaatimuksessa viitataan myös kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) VIII luvun 4 §:ään, jonka mukaan mahdollisuuksien mukaan viimeksi irtisanotaan kunnan/kuntayhtymän kannalta tärkeitä työntekijöitä.

 

Sähköasiantuntija tuo oikaisuvaatimuksessaan mm. esille, että hän toimii kuntayhtymässä sähkölaitteiston käytön johtajana ja että ao. tehtävä on lakisääteinen ja pakollinen. Oikaisuvaatimuksessa tuodaan myös esille mm., että ao. tehtävää ei voida kuntayhtymän sisällä siirtää toiselle työntekijälle, koska tarvittavaa pätevyyttä ei ole kenelläkään muulla nykyisessä henkilöstössä ja että tämä tarkoittaa tehtävän ulkoistamista.

 

Oikaisuvaatimuksessaan sähköasiantuntijana tuo esille lisäksi mm., että hänen tehtäväkuvansa on laaja ja että mm. kampuksen käyttöönotto- ja kehitysasiat ovat vielä vaiheessa. Esimerkiksi rakennettujen sähkö-, tele- ja turvajärjestelmien sekä opetuslaitteistojen jatkokehittäminen on vielä saatettava loppuun. Lisäksi mm. VIRVE- ja GSM-verkkojen kuuluvuuteen liittyvät projektit ovat vielä kesken.

 

Sähköasiantuntija tuo oikaisuvaatimuksessaan esille myös, että kiinteistöjen sähköenergian kulutuksen vähentämiseen liittyvä työ hänen irtisanomisensa jälkeen varmaan loppuu. Lisäksi oikaisuvaatimuksessa viitataan myös organisaation velvollisuuteen rakentaa sähköautojen latausinfran rakentamiseen ja siihen, että miten nämä aiotaan jatkossa hoitaa. Oikaisuvaatimuksessa tuodaan esille myös EU:n RoHS-direktiivin velvoitteet kiinteistöjen omistajille ja että tämäkin projekti on vielä kesken.

 

Oikaisuvaatimuksessa tuodaan esille myös, että sähköasiantuntija toimii meneillään olevan Toivalan asuntolan osalta muuhun rakentamiseen liittyvien asioiden lisäksi sähkötöiden johtajana ja että kuka hoitaa jatkossa valvonnan hänen irtisanomisensa jälkeen?

 

Oikaisuvaatimuksen liitteenä on sähköasiantuntijan laatima listaus tehtävistään.

 

Oikaisuvaatimuksessa viitataan siihen, että kun määritellään, kuka on kuntayhtymässä ns. tärkeä työntekijä (KVTES VIII luku 4 §) , niin tekniset asiantuntijat ovat vain ja ainoastaan ajamassa kuntayhtymän etua sekä huolehtimassa, että kiinteistöissä asiat on hoidettu ja hoidetaan lainsäädännön mukaan.

 

Sähköasiantuntijan työt eivät ole oikaisuvaatimuksen mukaan vähentyneet eivätkä ole vähenemässä. Lisäksi oikaisuvaatimuksessa tuodaan esille, että mikäli kaikki työt ulkoistetaan, niin mitä silloin säästetään?

 

Oikaisuvaatimuksen mukaan työtehtävien jakaminen toisille työntekijöille herättää kysymyksen, että pystyvätkö he hoitamaan työt kokonaisuudessaan ilman ylityötaakkaa?

 

Oikaisuvaatimuksessaan sähköasiantuntija tuo myös esille, että miksi valinnassa on päädytty juuri häneen? Sähköasiantuntija tuo esille, että henkilöön itseensä perustuvien asioiden vuoksi irtisanominen on laitonta eli ihmiskemiat ei saa tähän vaikuttaa.

 

Sähköasiantuntija tuo oikaisuvaatimuksessaan lisäksi esille, että hänen oikaisuvaatimuksessaan esille tuomat seikat eivät puolla hänen osaltaan irtisanomista ja että hänen kohdallaan on vahva näkökulma myös kuntayhtymän kannalta sen sähköteknisten asioiden hoitokyvyssä lainsäädännön mukaan ja tulevaisuuden tarpeisiin vastaaminen. Oikaisuvaatimuksessa tuodaan myös esille, että tehtävien ulkoistaminen on kyseenalaista säästöjen suhteen töiden moninaisuuden vuoksi. 

 

Oikaisuvaatimus on liitteenä 15.

 

Vastine oikaisuvaatimukseen:

 

Savon koulutuskuntayhtymässä käytiin yhteistoimintaneuvottelut ajalla 16.9.–31.10.2024. Kuntayhtymän johtaja on vahvistanut päätöksellään, yleinen päätös, 6.11.2024 § 59 neuvottelutuloksen.

 

Kuntayhtymä on investoinut voimakkaasti viimeisten vuosien aikana kampusrakentamiseen eri paikkakunnilla. Investoinnit on nyt kuntayhtymässä saatu pääosin päätökseen. Kiinteistöjen rakentamisesta on siirrytty kiinteistöjen ylläpitovaiheeseen, mikä on vähentänyt/vähentää mm. tilapalvelujen asiantuntijoiden tehtäviä/työmäärää. Tämä mahdollistaa henkilöstöresurssien tehokkaamman käytön jatkossa.

 

Työnantaja on päättänyt yhteistoimintaneuvotteluissa, että sähköasiantuntijan työt järjestellään tuotannollistaloudellisin perustein uudelleen organisaatiossa. Töiden uudelleen järjestelyjen seurauksena sähköasiantuntijan tehtävä kuntayhtymässä käytännössä lakkaa.

 

Sähkökäytönjohtajan tehtävät tullaan ulkoistamaan. Muita sähköasiantuntijan tehtäviä (esim. järjestelmien huolto- ja kunnossapitotöiden organisointi) tullaan hoitamaan töiden uudelleen järjestelyn seurauksena jatkossa muun henkilöstön toimesta näiden vanhojen tehtävien suorittamisen ohella (mm. sähkötöiden johtajan toimesta). Sähkötöiden suunnittelu- ja valvontatehtäviä hankitaan jatkossa tarveharkintaisesti/hankekohtaisesti ulkoisilta palvelujen tarjoajilta/puitesopimuskumppaneilta.

 

Sähköasiantuntijan oikaisuvaatimuksessaan esiin tuomat useat työtehtävät ovat luonteeltaan satunnaisia/kertaluonteisia, jotka tehdään vuosittain tai jaksoittain. Osa tehtävistä vaatii säännöllisempää tekemistä/seurantaa.

 

Työt voidaan hoitaa jatkossa vähäisemmällä henkilöstömäärällä, minkä seurauksena sähköasiantuntijan työtehtävien osalta tarjolla oleva työ on vähentynyt työsopimuslain 7 luvun 3 §:n mukaisella tavalla olennaisesti ja pysyvästi.  Irtisanomisen taloudelliset ja tuotannolliset perusteet on käsitelty 31.10.2024 päättyneissä yhteistoimintaneuvotteluissa.

 

Sähköasiantuntijan irtisanominen ei ole perustunut henkilökohtaisiin syihin, vaan päätös on perustunut taloudellisiin ja tuotannollisiin perusteisiin työsopimuslain mukaisesti. 

 

Työsuhdetta irtisanottaessa oikaisuvaatimuksen tekijää ei ole voitu sijoittaa tai kouluttaa muihin tehtäviin työsopimuslain 7 luvun 4 §:n mukaisesti. Työnantajalla on työntekijän uudelleensijoitus- ja koulutusvelvollisuus koko irtisanomisajan. 

 

Työsuhteen irtisanomiselle on ollut työsopimuslain mukainen syy, eikä oikaisuvaatimuksessa ole esitetty sellaista, jonka perusteella päätöksen muuttamista olisi pidettävä tarkoituksenmukaisena.

 

Lisätietoja: kuntayhtymän johtaja Heikki Helve, puh. 044 785 3050,

heik­ki.helve@sakky.fi tai hallintojohtaja Heikki Vienola, puh. 044 785 3053, heikki.vienola@sakky.fi.

 

Kuntayhtymän johtajan

päätösehdotus Yhtymähallitus päättää hylätä tehdyn oikaisuvaatimuksen kaikilta osin.

 

Päätös Yhtymähallitus päätti hyväksyä yksimielisesti päätösehdotuksen.